$settings->get('email')]) ?>
Biolaakso

WaterPro kiertotaloutta edistämässä: Uusia kestäviä ratkaisuja jätevesien käsittelyyn

Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksesta käsin koordinoidussa WaterPro-hankkeessa etsitään uusia ratkaisuja teollisuuden jätemateriaalien ja sivutuotteiden hyödyntämiseen jätevesien ja vesien puhdistuksessa. Lisäksi etsitään toimivia ratkaisuja arvokkaiden aineiden, kuten metallien ja ravinteiden, talteenottoon ja kierrätykseen.

Tarve jätevesien ja prosessivesien puhdistamiseen kustannustehokkailla, uudelleenkäytettävillä materiaaleilla kasvaa. WaterPro-hankkeessa kehitetään kiertotalouden ratkaisuja yhteistyössä usean teollisuusyrityksen kanssa. Hankkeessa tuotetaan uutta tietoa arvoaineiden talteenotosta jätevesistä, eri teknologioiden yhteensopivuudesta, jätemateriaalien hyödyntämisestä jätevesien puhdistuksessa ja kestävien prosessien suunnittelusta.

Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen koordinoimassa hankkeessa on kehitetty menetelmää muun muassa teollisuudessa syntyneen kuonan jalostamiseksi vedenpuhdistusmateriaaliksi, jolla voidaan jätevedestä ottaa talteen arvometalleja. Hankkeen muina toteuttajina ovat Oulun yliopiston Kestävän kemian tutkimusyksikkö ja Kerttu Saalasti instituutti sekä Kajaanin ammattikorkeakoulu. Lupaavimpien vedenkäsittelyratkaisujen toimivuutta testataan vuoden 2021 aikana siirrettävällä pilotointilaitteistolla, joka voidaan vedenpuhdistuskokeiden ajaksi sijoittaa teollisuusalueelle todelliseen ympäristöön.

Ylimaakunnallisen hankkeen toteutusalue on laaja ja Keski-Pohjanmaan liitto, Pohjois-Pohjanmaan liitto ja Kainuun liitto ovat myöntäneet hankkeelle tukea Euroopan aluekehitysrahastosta. Lisäksi hankkeen rahoituksessa ovat mukana Kosek ja eri alojen yrityksiä.

Hankkeesta kiinnostuneet yritykset voivat olla yhteydessä suoraan hankkeen yhteyshenkilöihin. Lisätietoa: https://www.chydenius.fi/fi/soveltava-kemia/tutkimus/waterpro/waterpro

Kuva Hanna Runtti