$settings->get('email')]) ?>
Biolaakso

NordBatt2022 kokosi akkualan osaajat Göteborgiin

Järjestyksessään viides NordBatt (Nordic Battery Conference) -konferenssi järjestettiin Göteborgissa lokakuun lopulla. Konferenssi keräsi yhteensä reilut 220 osallistujaa yhdeksästä maasta. Kolmen tiiviin päivän aikana kuultiin 37 suullista esitystä. Lisäksi postereita oli esillä reilut 60. Konferenssia edelsi nuorille tutkijoille suunnattu päivän pituinen oma konferenssi, jonka tavoitteena oli helpottaa verkostoitumista ja tavata yritysten edustajia. Toisena oheistapahtumana järjestettiin EU/Battery 2030+ -lippulaivahankkeen toimesta pyöreän pöydän keskustelu pohjoismaisten toimijoiden välillä professori Kristina Edströmin johdolla.

Konferenssin puheenvuorot käsittelivät laaja-alaisesti akkuarvoketjua, uusien akkumateriaalien valmistuksesta ja karakterisoinnista uusiin akkuteknologioihin ja kiertotalouteen. Useampi puheenvuoro käsitteli myös kestävyyttä akkuarvoketjussa, ja yhteenvetona voidaan todeta, että vihreän siirtymän edistämiseksi akkumateriaaleja tulee kehittää paljon nykyistä kestävämmiksi. Erityisen mielenkiintoisia olivat asiantuntijoiden arviot tulevista akkuteknologioista, niiden mahdollisuuksista ja haasteista. Näistä voimme lukea tarkemmin myöhemmin ilmestyvän julkaisusarjan myötä.

Suomesta NordBatt2022 -konferenssissa oli runsaasti osallistujia, edustaen yliopistoja, tutkimuslaitoksia, yrityksiä ja kehittämisorganisaatioita. Suurempikin määrä osallistujia olisi matkaan lähtenyt, mutta valitettavasti järjestäjätaho joutui rajaamaan osallistujamäärää tilanpuutteen vuoksi. Tämä oli harmillista etenkin nuorten tutkijoiden osalta, jotka eivät saaneet hyväksyttyä konferenssiesitystä. Asia korjattaneen seuraavalla kerralla, kun pohjoismaiset akkututkijat kokoontuvat Osloon 2024.

Lisätietoja saa osoitteesta www.nordbatt.org

Ulla Lassi

Kirjoittaja on Oulun yliopiston professori ja
NordBatt2022-konferenssin tieteellisen toimikunnan suomalaisedustaja